Hankala asukas ja reikä seinässä
No niinhän se on että 12.12. tuli 7 kuukautta täyteen siitä kun ilmoitimme homeesta seinässämme. Edellinen postaus päättyi siihen että umpiointi oli saatu tehtyä kosteusvaurion ympärille mutta seinän purku ei ollut vielä alkanut.
Seinä on kyllä jo avattu ja kuivattu, mutta jatkan tätä postausta siitä mihin edellinen päättyi. Ja syy miksi joudun edelleen kirjoittamaan asiasta on tosiaan se että 7 kk on kulunut ja korjausta ei ole vieläkään tehty. Meillä on reikä seinässä ja lattiassa. Ei toki ulos asti mutta -10 asteen pakkasilla seinä on juuri ja juuri plussan puolella. Patterit hohkaa tulikuumina kun ne eivät pysty lämmittämään termostaatin lähellä olevaa tilaa edes 20 asteeseen. Taloyhtiö ei tällä tavoin ainakaan säästä lämmityskuluissa. Eikä siinä mitään, itse pidän viileämmästä mutta joku raja sentään ja kyllä tämä aika naurettavaa on.
Päivämäärät ja tiivistelmät siitä mitä milloinkin on tapahtunut on tarkoitettu antamaan käsitystä siitä kuinka hitaasti asiat ovat edenneet ja miten vähäistä tiedotus asukkaille on ollut jos asukas ei itse ole ollut erittäin aktiivinen. Ja silti, asukkaan (minun ja puolisoni) kyselyistä huolimatta tiedotus on ollut välillä hyvin nihkeää.
20.7.
Puoliso soittaa remppafirman työnjohtajan tuuraajalle ja kyselee töiden alkamisesta ja siitä että onko vuotokohtaa löytynyt.
21.7.
Laitettu vakuutusyhtiöön lisää tietoa ja vaurioraportteja mitä saatiin RKM Groupilta.
24.7.
Lasisen liukuoven irroitus ja kuljetus varastoon. Seinän purku.
25.7.
Seinän purku jatkuu. Vakuutusyhtiöltä päätös että kotivakuutus ei korvaa mitään remonttiin liittyvää. Jätetty myös asumisterveyteen lisää tietoa.
4.8.
Laitan s-postia taloyhtiön hallitukselle, remppafirmalle ja myös rempan kohteena oleville naapureille. Kerron että vettä sataa sisään ja valuu noroina sadevesiviemäriä pitkin alas. Pyydän selvitystä mm. siihen miksei yläkerran naapurin ilmoitukseen reagoitu, huomioimaan sen että tiedotus asukkaille on todella vähäistä eikä moneen jo aiemmin kysyttyyn asiaan ole saatu vastausta. Mainitsen että on itsestään selvää että lattiaa pitää vaihtaa mutta mitään tietoa ei ole tullut väistötiloista. Ilmoitan että teen töitä kotona joten remontin tekeminen joinain tulevina kuukausina olemaan hyvin hankalaa jos emme pääse väistötiloihin ja siitä täytyy sopia minun kanssani eli huomioida remontin teossa. Mainitsin tästä asiasta jo heinäkuun puolivälissä. Vastaus työnjohdon tuuraajalta että on lomalla, yhteyttä voi ottaa varsinaiseen työnjohtoon.
7.8.
Viesti hallituksen puheenjohtalta. Valittelee sitä että tiedotus ei ole toiminut ja että käsittelevät tätä asiaa hallituksessa.
23.8.
Kysely remppafirmalle, isännöitsijälle ja taloyhtiön hallitukselle siitä onko reikää jo löydetty, saisko asbestikartoitusraportin, kuka toimii työnvalvojana ja mitä meinataan tehdä seuraavaksi. Isännöitsijä kertoo keskustelleensa viimeksi tänään remppafirman työnjohdon kanssa.
28.8.
Sama kysely kuin 5 päivää sitten remppafirmalle, isännöitsijälle ja taloyhtiön hallitukselle siitä onko reikää jo löydetty, saisko asbestikartoitusraportin, kuka toimii työnvalvojana ja mitä meinataan tehdä seuraavaksi. Lähetän valokuvia että sadevesiputkea pitkin valuu vettä sisään asuntoon. Isännöitsijä sanoo olleensa viimeksi tänään yhteydessä RKM Groupiin. Laittanut soittopyyntöä ja tekstaria.
30.8.
Vastaus työnjohdolta. 28.6. päivitetty kosteuskartoitusraportti (mikä meillä jo oli) ja asbestinäyteanalyysit. Sanoo että ovat 24.8. tehneet yhteistyössä toisen firman kanssa: paikka entisen ylimmän kerroksen terassille (nykyisin parveke). Työnjohto kertoo että putkien liitosta ei ole tehty hyvän rakennustavan mukaisesti. Kertoo miten aikovat edetä. Vastaan kysymällä ison kasan lisää uusia ja vanhojakin kysymyksiä kuten korvaus sähkönulutuksesta ja miten kauan kestää että litimärkä betoni kuivuu kun vuoto on saatu korjattua. Mainitsen isännöitsijälle ja hallituksen jäsenille uudestaan siitä että sijaisasuntoa tarvitaan tai remontointi täällä muuttuu hankalaksi koska teen töitä kotona. Hallituksen pj vastaa että kotivakuutus kuulemma korvaa sijaisasumisen. Kerromme että ei korvaa.
1.9.
Puoliso kyselee taas asioita, mm. kuka on työnvalvoja. Isännöitsijä vastaa olleensa yhteydessä aiemmassa rakentamisessa mukana olleeseen työnvalvojaan ja pyytänyt selvittämään putkiliitoksen historiaa.
6.9.
Ilmoitan että 2.9. tuli vettä sisään. Ja että alakerran naapuri on nyt myös viestiketjussa mukana.
7.9.
Puolison kysely jälleen samoista asioista joihin ei ole vieläkään saatu vastausta.
11.9.
Alakerran naapurin viesti isännöitsijälle ja minulle että siitä mitä alunperin oli hänelle luvattu ja mikä on todellinen tilanne ja että nämä eivät kohtaa. Välitän viestin myös kahdelle hallituksen jäsenelle ja kerron välitetyssä viestissä tekeväni näin koska tieto ei tunnu kulkevan isännöitsijältä eteenpäin. Isännöitsijältä tieto että pitävät katselmuksen kohteessa 15.9. tarkoituksena varmistaa lopullinen syy ja keskustelevat vastuukysymyksistä. Valvoja LaRa Oy:stä (valvoi myös rakentamisen missä vuotava putkiliitos on tehty), yksi hlö Aki Hyrkkönen Oy:stä, työnjohtaja RKM Groupista sekä isännöitsijä. Yläkerran naapuri laittaa kyselylistan kaikille remonttiin ja vastaamattomiin aiempiin kysymyksiin liittyen. Mainitsee mm. vakuutuksita ja korvauksista, remonttisuunniltelman sekä sijaisasunnon tiedosta puuttumisesta, omasta huhtikuun ilmoituksestaan ja kuivaamisen kestosta.
15.9.
RKM Groupin työnvalvoja ilmoittaa että kävivät tänään kohteella ja että epäilty vuotokohta on nyt korjattu. (Eivät käyneet meidän asunnossa mutta myöhemmin saatiin tietää että kaikkialla muualla kävivät.) Ilmoittaa että sähkönkulutuksesta tulee myöhemmin tarkka laskelma. Ilmoittaa että kosteusmittaaja on ensi viikolla yhteydessä minkä jälkeen tehdään jälleenrakennuslaskelmat ja niitä käydään sitten huoneistokohtaisesti läpi.
18.9.
Puolison viesti kaikille että vikarapsaa odotellaan, kyselee kuka toimii valvojana ja kertoo että tiedotus melle päin ei tunnu toimivan. RKM Groupilta vastataan että kokoajan on tehty asioita.
20.9.
RKM Groupilta kerrotaan että ovat viime yön sateen jälkeen tarkistaneet yläkerran asunnosta että enää ei vuoda.
27.9.
Kosteusmittaajan käynti. Sovittiin kuivauksen kestosta ja seuraavasta mittauskerrasta.
28.9.
Remppafirmalta viestiä siitä mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Tekevät kustannusarvion.
29.9.
Puoliso kyselee jälleen mm. kuka toimii työn valvojana ja vikaraportin perään. RKM Groupilta vastataan että vikaraporttia ei tehdä, aiemmat pitäisi riittää vakuutusyhtiölle. Avaa myös hieman sitä mitä vakuutusyhtiö korvaa jälleenrakennuksen osalta.
6.10.
Kosteusmiittaaja käy toisen kerran.
10.10.
RKM Groupilta lisätarkastusraportti. Työnjohtaja kertoo kaikkien merkkien viittaavan siihen että yläkerran naapurin ja heidän yläpuolellaan olevan kerroksen välissä oleva viemäriliitos on vuotanut.
11.10.
Kosteusmittaaja käy kolmannen kerran.
12.10.
RKM Groupilta ilmoitus että meidän asunto on mitattu kuivaksi. Kertoo toimittavansa mittauspöytäkirjan ensi viikon aikana isännöitsijälle.
13.10.
Ilmoitettu isännöitsijälle milloin sähkölaskun eräpäivä on ja että kaivataan sähkönkulutuksen suhteen laskelmaa. RKM Groupilta vastaus että kosteusmittaaja tekee viikon alussa mittauspöytäkirjat missä sähkönkulutuslukemat. Vastaus isännöitsijältä sähkölaskuun liittyen, tietoa mitä tehdä sille.
19.10.
Kerron että meille ei ole toimitettu remontin kustannuslaskelmaa eikä sähkönkulutuslukemien pöytäkirjaa. RKM Groupilta pahoitellaan asian viivästymistä. Jälleenrakennuksesta on toimiettu tarjous isännöintiin. Pyydän että asukkaalle annetaan nähtäväksi myös oman asuntonsa osalta asuntokohtaiset laskelmat. Isännöitsijän vastaus on että remontti kilpailutetaan.
20.10.
Puoliso kyselee mm. kustannuslaskelman tai tarjouksen pohjana olevaa remonttisuunnitelmaa sekä tietoa materiaaleista ja vakuutusyhtiön määrittelemästä maksimikorvauksesta. RKM Groupista vastataan että ovat toimittaneet jo ihan riittävästi kaikkea ja että kosteusmittauspöytäkirja tulee vielä tänään. Puoliso vastaa että remonttisuunnitelmaa ei ole.
23.10.
Kyselen että saisiko niitä asuntokohtaisia laskelmia. (Kosteusmittauspöytäkirja tuli pe mutta ei sähkönkulutuslaskelmia, ainoastaan lopputulos.)
26.10.
Yläkerran naapuri kyselee että milloin tapahtuu seuraavaksi ne asiat mitkä on luvattu. RKM Groupilta vastataan että tänään.
29.10.
Puoliso kyselee sähkönkulutuslaskelmien perään. Ja ilmoittaa että isännöitsijä ei ole saanut maksettua korvattavaa määrää.
1.11.
Puoliso kyselee taas laskelmia sähkönkulutuksesta. Ja sitä milloin aloitetaan korjaus.
3.11.
Puoliso soittelee mm. hallituksen pj:lle joka lupaa hoitaa asiaa eteenpäin.
6.11.
Puoliso kyselee sähkönkulutuslaskelmia RKM Groupilta jotta arvion voisi tarkistaa.
7.11.
Kosteusmittaajalta tulee sähkönkulutuslaskelma: kuivauspäivät x tunnit x koneen kulutus. Ei siis mittarilukemia käytettyjen koneiden kyljestä. Ilmoitan että kuivauspäivät ovat liian vähäiset. Työnjohto pyytää toimittamaan tarkat ajankohdat milloin koneet ovat olleet käytössä. Ilmoitan päivämäärät.
8.11.
Ilmoitan uuden sähkönkulutuslaskelman lopputuloksen isännöitsijälle. Isännöisijä sanoo pistävänsä maksuun pe.
9.11.
Kyselen isännöitsijältä ja hallituksen jäseniltä miten asukkaiden sijaisasunto ja asuminen on ajateltu hoitaa. Isännöitsijä vastaa että sijaisasunnon hankinta on asukkaan vastuulla oman vakuutuksen kautta. Puoliso vastaa että ei ole koska kyse on rakennusvirheestä ja laittaa vakuutusyhtiön vastauksen liitteeksi. Isännöitsijä vastaa että odottaa vastausta taloyhtiön vakuutuksesta. Hallituksen pj soittelee puolisolle.
10.11.
RKM Group ottaa yhteyttä jälleenrakennuksen palaverin ajankohdasta.
15.11.
Palaveri RKM Groupin työnjohtajan kanssa. Sovimme että timpurit ottavat minuun yhteyttä siitä koska voivat aloittaa. RKM Groupilta laitetaan viestiä taloyhtiön hallitukselle ja isännöitsijälle että meihin pitää olla pikimmiten yhteydessä.
1.12.
Laitan s-postia RKM Gropin työnjohtajalle että asunnossamme ei ole tapahtunut mitään sen jälkeen kun asunto todettiin kuivaksi tai palaverimme jälkeen eikä isännöitsijä tai hallitus ole ollut meihin yhteydessä. Kyselen RKM Groupilta arvioita minkä verran aikaa korjaukseen menisi eri skenaarioissa: jos saisimme sijaisasunnon tai jos emme saa. Käy selväksi että koko remonttia lattiavaihtoineen ei ole enää ennen loppiaista mahdollista mitenkään saada valmiiksi vaikka saisimme sijaisasunnon heti. Loppiaisen jälkeen, töistäni johtuen, remonttia voisi tehdä vain parina päivänä viikossa ja tämä taas ei käy remppafirmalle kustannussyistä. Puoliso ilmoittaa että edes seinä ja lattian reikä olisi hyvä saada umpeen. Lattiapinnan vaihtoa voitaisi miettiä myöhemmin. Puoliso soittaa pj:lle ja kyselee miksei mitään tapahdu.
7.12.
Puoliso kyselee taas asianosaisilta miksei mitään tapahdu. Isännöitsijä hoputtaa RKM Groupin työnjohtoa ja kertoo meille että näyttää siltä että vakuutusyhtiö on ottamassa vastuun. Korjaus tehdään vakuutusyhtiön ehtojen mukaisesti. RKM Gropista kerrotaan että muurari tulee pikimmiten. Loput tehdään kuulemma vasta kun lattiapinnat on tyhjät tavarasta. Kerron samat asiat kuin aloituspalaverissa päivistä jolloin voi tulla. Kyselen lattiamateriaalivaihtoehtoja. Kyselen isännöitsijältä ja hallitukselta miksei meihin ole otettu yhteyttä vaikka kolme viikkoa sitten RKM Group jo kehotti olemaan yhteydessä. Pyydän kaikkia olemaan pikimmiten yhteydessä kaikkiin remppaan liittyvissä asioissa. Sovitaan RKM Gropin kanssa että remppa alkaa 12.12. Saamme tietää lattiapinnoitteen maksimineliöhinnan.
8.12.
Isännöitsijä kertoo että meidän pitää olla majoistusasioissa yhteydessä omaan vakuutusyhtiöömme. Puoliso vastaa jälleen että ei korvaa ja ehdottaa että tehdään nyt niin että seinän ja lattian reikä korjataan ensitilassa ja lattian kunnostuksesta maksetaan meille ja me hankimme myöhemmin siihen remontoijan. Pj ehdottaa että voisiko meidän vakuutuksesta vielä kysyä tuota korvaavaa asuntoa kun heidän vakuutusyhtiö nyt kuulemma yhtäkkiä muuttikin kantansa että ei olekaan rakennusvirhe. Puoliso tiedustelee asiaa. Vahinkotarkastaja vastaa että olemassa olevilla tiedoilla ei ole korvattava. Pyytää toimittamaan taloyhtiön vakuutuksen korvauspäätöksen tai että isännöitsijä toimittaa. Isännöitsijä sanoo toimittaneensa meidän vakuutuksen puolelle. Pj kyselee voisiko puolisoni yksilöidä mitä korjauttaisi itse. Pj väittää että kun remonttifirma tulee korjaamaan, ei työmaalla (siis asunnossamme) voi olla ylimääräisiä (eli meitä) paikalla samaan aikaan. Puoliso vastaa yksilöimällä mitä lattiapinnan uusimiseen tarvitaan. Kuljetuksia ja lisämateriaaleja myöden, asennuksineen päivineen.
11.12.
Puoliso soittelee vakuutusyhtiöön ja kyselee onko isännöitsijältä tullut lisätietoja vakuutusyhtiölle. Ei ole.
12.12.
Palaveri jossa paikalla me, RKM Groupin työnjohtaja, isännöitsijä ja hallituksen pj.
Jotta tämä postaus ei paisuisi aivan järkyttävän pitkäksi niin kerron teille palaverin tuloksista ja korjauksista seuraavalla kerralla.
Kaksi asiaa pompsahtaa ainakin minun silmiini tapahtumista ja viestittelystä tähän asti. Ja erityisesti juuri tästä 20.7.-12.12. ajasta. Eikä pelkästään tästä tekstistä, vaan ihan jo lukiessamme viestejä sekä puheluiden jälkeen. Asia minkä suhteen olemme täällä pyöritelleet silmiämme aika paljon ja miettineet että mikä juttu tämä oikein on.
Sekä isännöitsijä että taloyhtiön hallituksen pj kertoivat meille useampaan otteeseen varmana tietona sen että meidän kotivakuutus kyllä korvaa sijaisasumisen. Siitä huolimatta että jo heinäkuussa kun olimme olleet yhteydessä vakuutusyhtiöömme mistä on alussa joko kerrottu että ei voi vielä tehdä päätöstä koska ei ole riittävästi tietoa ja kun tietoa on ollut riittävästi (15.9. katselmus), vakuutusyhtiön päätös on ollut että sijaismajoitus ei tässä tapauksessa kuulu kotivakuutuksen korvauksen piiriin. Tämä asia on toki aika helposti googletettavissakin mutta toki me tarvitsimme virallisen päätöksenkin minkä olemme laittaneet isännöitsijälle ja hallitukselle eteenpäin.
Tästä kaikesta huolimatta, heinäkuusta lähtien, 8.12. saakka meitä on toistuvasti kehotettu olemaan omaan vakuutukseen yhteydessä, sieltä kuulemma korvaavat. Herää kysymys että onko olemassa jotain sellaisia asioita joita meille ei ole annettu tiedoksi? Vai onko tällainen toiminta tahallista? Asukkaan väsytystaktiikka? Jotta taloyhtiön vakuutus säästäisi yhden tai kahden kuukauden sijaisasumisen sekä muuton kulut ja asukas joutuisi elämään remontin keskellä sekä remppafirma joutuisi tekemään remonttia välillä asukkaan tavaroita siirrellen.
Taloyhtiön hallitus ei siis ole vaivautunut ottamaan selvää sijaisasumisen järjestelyistä, ei ole etsinyt tavaroillemme edes varastotilaa taloyhtiön tiloista mikä yhdessä vaiheessa oli puheena mutta jäi vain puheeksi ja nyt olemme siis tilanteessa missä remonttifirma pääsisi remontoimaan ja voikin tehdä kaiken sen mitä umpiossaan sisällä pystyvät eli paikaamaan seinän ja lattian reiän. Lattian vaihto ei tietystikään onnistu.
Vaihtoehtona olisi ollut että sijaisasuminen ja/tai varastotilaa olisi järjestetty meille joulukuun ajaksi missä ajassa kuulemma olisi pystynyt tekemään koko remontin lattian vaihtoineen päivineen RKM Groupin mukaan. Mutta ei valitettavasti enää ehdi koska taloyhtiön hallitus ei ole tehnyt sijaisasunnon selvittämisen eteen yhtään mitään emmekä saaneet ajoissa tietää vakuutusyhtiön ehtoja esim. lattiamateriaalin hinnan suhteen jotta olisimme päässeet valkkaamaan kaikki valmiiksi.
Toinen vaihtoehto olisi ollut että remppafirma tekee remontin täällä meidän kotona ollessa niin että kun päästäisi lattian kimppuun niin tavaroita siirreltäisi aina tieltä pois. Ongelmana tässä on se että näin tehtynä remontin teko pitkittyisi. Ja kun näin ollen menisi ensi vuoden puolelle niin loppiaisen jälkeen tänne asuntoon saisi tulla ulkopuolinen ihminen vain kahtena arkipäivänä (ei peräkkäisinä) viikossa joko remontoimaan tai siirtelemään kanssani tavaroita koska kaikkina muina päivinä teen töitä kotona ja tuona aikana täällä ei voi olla muita ihmisiä eikä tavaroita voi siirrellä. Tämän olen asianosaisille sanonut jo heinäkuussa ensimmäisen kerran. Mutta se on kaikunut kuuroille korville. Ehkä ajattelevat tietävänsä paremmin. Ehkä ajattelevat että asukkaalla ei ole väliä.
Ymmärrettävistä kustannussyistä remppafirma ei voi suostua siihen että he tulisivat vain kahtena päivänä viikossa tänne.
Jossain määrin kyllä houkuttaisi katsoa tämä loppuun että mitä sitten tapahtuisi jos antaisimme RKM Groupin vaihtaa lattiamme ja kun aika ei joulukuussa riittäisi ja remppaa pitäisi jatkaa loppiaisen jälkeen ja minä olisin maanantaina vastassa ovella sanomassa että kuten oli jo puhetta, vain kahtena päivänä viikossa ja tämä ei ole kumpikaan niistä päivistä. Yrittäisivätkö puhua minua ympäri ja mikä ilme heillä olisi kun vastaisin että: "Ei on ei. Eikö se mene jakeluun?" ja sulkisin oven naamansa edestä. Tulisiko taloyhtiön hallitukselta uhkavaatimus että estän remontin teon mikä sinällään olisi kohtuullisen naurettavaa kun 8 kuukautta olisi jo kulunut ilmoituspäivästä ja kaikki muut paitsi me ovat viivytelleet asian kanssa monin eri tavoin. Vai kävisikö siinä niin että taloyhtiön hallitus ja remonttifirma ilmoittaisivat että tämä oli sitten tässä, paikatkaa omalla rahalla itse loppuremppa jolloin pitäisi lähteä oikeuteen siitä että vaurio pitää ennallistaa ja että työ on taloyhtiön vastuulla ja maksettava.
Mutta toisaalta, 7 kk:n jälkeen haluaisin tuosta umpiointikopperosta jo eroon ja haluaisin että tämä kaikki loppuisi enkä haluasi laittaa tämän asian tiimoilta enää ainuttakaan viestiä henkilöille jotka eivät edes halua minulta yhteydenottoja.
Toinen seikka on sama vanha tuttu juttu mikä tuli selväksi jo ehkä ensimmäisestä tilanneraportistani. Asukkaan on itse aktiivisesti kokoajan kyseltävä mitä tapahtuu koska tiedotus on todella vähäistä. Samoin toiminta. Ja kun olemme kyselleet suurinpiirtein samoin sanoin: "Taas on viikko vierähtänyt, mitä nyt tapahtuu?", on vastaus (minkä lähettämiseen on toisinaan herätty heti, usein ei) sama eli: "Juuri olin yhteydessä ja asia etenee kyllä". Meihin ei siis pääsääntöisesti ole otettu yhteyttä, ei ole sovittu meidän kanssamme palaveria, ei ole kerrottu miten asia etenee, ei ole kyselty asioita ja kun me kyselemme, on meille todettu että asoita kyllä tehdään vaikka ei siltä vaikuta.
Noh, ymmärrän kyllä että ihmisillä on muutakin tekemistä kuin olla orjallisesti paikalla vain yhtä asiaa ja yhtä ihmistä varten mutta meitä ei auta tippaakaan se että tiedämme että jossakin toisaalla jonkun kämppää rempataan mutta meidän ei ja meidän työmaa täällä vain on eikä mitään tapahdu. Ja kyllä, meilläkin olisi jotain muuta tekemistä kuin kokoajan kysellä sen perään että voisiko joku tulla jatkamaan remonttia, voisiko isännöitsijä tehdä työnsä, voisiko taloyhtiön hallitus työntää em. tahoja eteenpäin ja ajaa asukkaan etuja? Tahot joille maksetaan siitä ja jotka ovat halunneet päästä taloyhtiön hallitukseen päättämään asioista eivät tee tee työtään jolloin meidän pitää kuluttaa aikaamme siihen.
Koska kaikenlaiseen kritiikkiin on kuulemma aina hyvä laittaa jotain positiivistakin niin päätetäänpä tämänkertainen kirjoitus sitten jollain positiivisella seikalla.
RKM Groupin työnjohtaja on alkanut pitää paremmin yhteyttä suurinpiirtein syyskuusta eteenpäin.
Seinän purkaja oli ultratäsmällinen aikataulussaan. Tuli paikalle tasan tarkkaan silloin kun oli ilmoittanutkin. Siis minuutilleen. Ihan niin tarkka ei tarvitse olla mutta ehdottomasti ansaitsee erityismaininnan. Arvostan! Ei ole valittamista muidenkaan remonttia tekevien tai työnjohtajan antamista kellonajoista että koska ilmestyvät paikalle. Sovituista kellonajoista on pidetty kiinni riittävän tarkkaan.
Hieman säälitti se että täsmällisin remonttihenkilö ikinä joutui keplottelemaan lasioven ulos umpioinnista ja oven yläkiston kiinnityksen seinästä irti koska umpioijat Pat ja Mat olivat tulleet vain umpioimaan, eivät siirtelemään mitään tai purkamaan asioita jotta remontin jatkaminen olisi muille helpompaa. Ja joutuihan purkaaja myös lisäämään toisen oven umpioinnin toiseen huoneeseen. Pat ja Mat eivät ajatelleet. Tai jos ajattelivat, eivät välittäneet.
Congratulations @jokinmenipieleen! You have completed the following achievement on the Hive blockchain And have been rewarded with New badge(s)
Your next target is to reach 90 posts.
Your next target is to reach 400 comments.
Your next target is to reach 400 replies.
You can view your badges on your board and compare yourself to others in the Ranking
If you no longer want to receive notifications, reply to this comment with the word
STOP
Check out our last posts: